Keskiviikkona ajelin koirien kanssa Kirkkonummelle eläinlääkäriasemalle. Koirat sai rokotukset. Päätin rokottaa molemmat samaan aikaan jotta jatkossa voin aina käyttää ne samaan aikaan rokotuksissa. Nitan rokotukset olis menny vanhaks kesäkuussa ja Demin elokuussa. Punnasin koirat ihan omasta mielnkiinnosta eläinlääkäriä odotellessa. Demi painoi 17,8kg ja Nita 18,00kg, eli melko tasoissa ovat. Demi sai rokotukset ensin, ihan sen takia että viimeksi elokuussa kun sai rokotukset, alkoi oksentaa reilu 1/2h rokotuksen saatuaan. Vaihdettiin myös rokote toisen merkkiseen jotta vältyttäisiin reaktiolta. Demi ei reaktiota onneksi saanut yes Nita omalla vuorollaan oli kuuma, joten mitattiin kuume. Lämpöä oli melko paljon, muttei ihan kuumetta kumminkaan. Hengitti normaalia nopeammin ja kun oli lämpöä niin mietittiin että rokotetaanko vai ei. Kun kysyin el mielipidettä, totesi että jos olis omat koirat kysessä niin ottais verikokeen, jotta nähdään onko tulehdusarvot koholla. Halusin sit tietty varmuudeks verikokeen ja niitä tuloksia sit odoteltiin hetki. Verikokeessa ei näkynyt tulehduksia, kaikki hyvin, hemoglobiini pikkasen koholla. Päätettiinn rokottaa kun mitään ei verikokeessa näkynyt. Nita oli ihan normaali seuraavana päivänä, ei enää ollut kuuma. 

Lauantai meni Tuomarinkylässä näytelmiä seuratessa, tuttuja koiria oli kehässä ja hyvin tuloksin. Nita pääsi sitten illemmalla pyörälenkille, tämän vuoden ekalle. Pyörilin 3km kun ei pidempää voitu tehdä kun tajusin että pyörän kumi on kovin tyhjä. Joo tiedän, kuinka tyhmä voi ihminen olla kun ei tarkista kumia ennen lähtöä ja miten en sitä heti tajunnu. No Nita ravas mukavasti ja pyöräily toimi hyvin. Kunhan saan kumit täyteen niin uudelle lenkille mennään. 

Sunnuntai meni myös Tuomarinkylässä, tokotoimikunnan järjestämässä toko kokeessa. Aamulla oli pientä säätöä, mutta loppujen lopuks koe meni hyvin, saatiin päätuomarilta hyvää palautetta yes Suorituksia oli monenlaisia niin kuin pitääkin, muutama erittäin kivannäköinen suoritus oli. Tuomarinkylästä mäkkäriin vähän purkamaan päivää ja sit nopsaan kotiin ja hakemaan Demi. Demin kanssa mentiin Puolariin jossa treffattiin Kirsi ja Nooa. Junnut pääs metsään riekkumaan ja kauan ne kyllä jaksoivat, kiitti seurasta!

Tokoiltu ollaan hävettävän vähän, pitäis vähän taas ryhdistäytyä...