Blogin päivittäminen on taas jäänyt, hyi mua .

Ollaan me jotain tehtykin, lähinnä tokolitu ja sienestetty. Mä oon innostunu sienestämään kun tossa viikolla löysin elämäni ensimmäisen kanttarellin! Kyllä, tämä kaupunkilainen ei ole aikaisemmin ITSE löytänyt yhtäkään kanttarellia, joten voitte ehkä vain kuvitella sitä riemua.  Ollaan myös löydetty suppilovahveroita ja niitä löytyykin kovin helposti, joten olin ajatellut Demin opettaa sienikoiraksi. Kehuin tyttöä kovasti kun tuli sieniä haistelemaan sillä seuraamuksella että tyyppi alkoi vetää niitä suihin niin nopee kun kerkes... eli ei näin  Nojoo, pitäis kai miettiä mitä tehdä eikä vaan säätää, tosin eipä me nyt tolla sienisekoilulla mitään kamalan suurta haittaa saatu aikaan. Koirat oli tietty siis joka sienestysreissulla mukana ja tuli todettua että Demi pärjäis varmaan hyvin yksin metsässä, kun tyyppi löysi jatkuvasti "ruokaa" itselleen, nimittäin paskaa! Juu, kaikki paska käy, yhtä hyvää joka sortti. Siinä sai sitten vähän pitää neitiä silmällä ettei nyt kaikkea vastaantulevaa paskaa syönyt. Lähti ihan nenä pystyssä metsästämään paskaa ihan kauempaakin, että meillä näin.

Tokoiltu ollaa siis myös. Demille edelleen sivulletuloja ja viikolla koitin muutamia käännöksiä paikoillaan. Nää muutamat kerrat jopa ihan onnistui, löysi pa:n samalla tavalla kuin ihan sivulle tullessaan. Kapulan pitoa, niin että ottaa kapulan mun kädestä ja pitää kunnes annan luvan irrottaa. Aikaa ei edelleenkään ole kovin paljon, ehkä max. 10 sek. Kaukoja testailin myös, i-s ja eri kerralla m-s. M-s vaihdot seinän vieressä jotta pysyy suorassa eikä lähde liikkumaan sivuttaissuunnassa. Nyt näyttää sille että Demille ominainen tapa taitaa olla takapää paikoillaan ja apua, enhän mä ite osaa opettaa niitä niin. Nyt täytyis viisaammilta pyytää tähän apuja, tosin nty alkuun kyllä vaan jumppaillaan tota m-s vaihtoa. Myös muutama piilotettu tunnari on tehty, hyvin etsii ja löytää.

Nita on myös tehnyt kaukoja, m-s ja i-s, tosin ei saman päivän aikana. Käännöksiä paikoillaan ja sivuaskeleita ja peruutusta. Sivuaskeleissa on tullut kehitystä, peruuttaminen taas ei kyllä toimi jos ei oel seinää apuna, alkaa peruuttamaan todella vinoon tai kääntyy ympäri. Joten seinän tukea tarvitaan edelleen peruutuksissa. Myös noutoja ollaan tehty, hyvin. 

Maanataina olin muuten lusmu kun en HAU:n treenihin mennyt... satoi taas kunnolla vettä ja kun viime viikolla useampana päivänä kastuin niin että ihan alusvaatteet oli märät kotiin tullessa niin ei kauheasti tehnyt vesisateeseen taas mieli treenata. Ens viikolla sitten taas, satoi tai paistoi koska sillon on meidän ryhmän viimeiset treenit ennen kuin osa meistä vaihtaa ryhmää.

Demin korvat on myös laitettu kuntoon. Käytiin yhden collie ihmisen luona korvia laittamassa ja nyt ne on kyllä hienot  Kiitokset Pialle kun järjestit korva-meetingin  Toivotaan siis että Vempulan korvat vielä joku kaunis päivä näyttää hyvälle.

Ja mitäs vielä... Demi pirulainen on nyt kahtena päivänä löytynyt meidän sängystä. Tyyppi oli eilen ollut sängyssä kun N tuli roskia viemästä, ja tänään oli kehdannut kiivetä sänkyyn vaikka N oli kotona! On neidillä pokkaa, eikä yhdestä kerrasta uskonut vaikka oli N ollut aikas vihainen. Nyt voi vaan miettiä että kuinka kauan se on siellä olltu ja onnistunut olla jäämättä kiinni.