Maanantaina oli HAU:n treenit. Tehtiin kahta radanpätkää (laitan ratapiirrustuksen kunhan se laitetaan meidän ryhmän blogiin). Pedun kanssa tehtiin rataa jossa oli muutama hankala kohta. Rata alko kahden esteen suoralla josta käännös suoraan putkeen. Jotta koiran sai käännettyä tosi tiukasti ilman ylimäärästä kaarretta oli ajotettava valssi oikein. Tässä mulla oli vaikeuksia, valssasin liian myöhään. Tätä hinkattiin ja kolmannella kerralla ajoitin valssin oikein ja vaude mikä käännös, niin tiukka, jess! Toinen vaikee kohta oli välistäveto. Ekalla kierroksella Nita meni sujuvasti ohi, koska mä tein eka takaaleikkauksen ja sit yritin välistävetoa, mutta koska mun käsi teki liian ison liikkeen niin en saanu vedettyä välistä vaan hyppäs esteen väärästä suunnasta. Jos olisin ajoittanut takaaleikkauksen oikein niin olis onnistunu silläkin, ja tämä testattiin, mutta ajotus oli sen verran hankala tossa kohden joten päädyin Pedun ehdottamaan ohjaukseen. Eli putkesta eka putkijarrutus ja ite olin jo seuraavan esteen takana ottamassa vastaan josta heitto seuraavalle ja sit välistäveto. Tää toimi hyvin. Kaisan kans tehtiin pientä rataa, jossa ei mitään ihmeempää, yks paha hämyeste ja yks toinen este jossa, mulla ei ollu ongelmia, mutta muilla oli. Me saatiinki sit esitellä tätä kohtaa muille koska muilla oli siinä vaikeeta. Kepit meni alkuun taas vähän huonosti, jäi haukkumaan ekaan väliin mut sit taas vauhti lisäänty ja hyvin meni. Muutamalla toistolla meni kepit ilman haukkumista ja sujuvasti. Keinu oli hidas ja Kaisa sanokin että mä hidastan Nitaa keinulla. Tää on niin totta, koska mä inhoon keinua! Mä ajattelen aina sitä kuina Nitan ranteet ei tykkää hyvää ku keinu tärähtää maahan ja sen takia hidastan sitä keinulla. Eli mulla on asenneongelma.

Tiistaina treenit Hyvinkäällä Tarjan tunnilla. Tehtiin kepeille lähestymis treeniä eri kulmista ja esteen takaa. Sit oli kontakti treeni, eteen irtoominen ja lopuks etäisyyttä renkaalle. Kepit meni tänään hyvin, Nita haki ite oikeeseen väliin ja meni vauhdilla . Kontaktit meni päin pyllyä! Hyppi kontaktien yli ja kun vähän lujempaa komensin niin alko himmaa puomilla jo heti alastulolla ja sain monta kertaa korjata paikkaa jossa pitää pysähtyä, voi blaah! Eteen irtoaminen suju hyvin, vaikka eka yritys ei onnistunu. Kun Nita tajus että Tarjalla on sen lelu niin irtos hyvin ja mä pystyin jäämään monta estettä sen taakse vaikka irtoamis suoralla oli este-pussi-este-pituus. Normaalisti ollaan treenattu irtoamista vaan perusesteillä eli 4 estettä peräkkäin. Sit oli vuorossa "hevosenkenkä", eli hevosenkengän muodossa oli este-rengas-este. Tässä oli tarkotus lähettää koira renkaalle ja jäädä mahdollisimman kauas. Alkuun oli etäisyyttä 2m, Nita irtos hyvin renkaalle ja pikku hiljaa pidennettin etäisyyttä ja lopuks pystyin jäämään 5m päähän ja Nita irto renkaalle.

Keskiviikkona ja torstaina tokoiltiin sisällä. Kaukot toimii hyvin 4 metristä, vaihtaa napakasti eikä yhtään tuplakäskyjä! Noutoa 1 x metalli ja puinen. Kummatkin hyvin, mutta taas vinot perusasennot loppuun. No päätin tehdä asialle jotain ja annoin Nitalle kapulan suuhun ja peruutin metrin päähän ja siitä pyysin sivulle, johan suju paremmin, tosin edelleen vähän vino mutta ei enää yhtä paljon. näitä siis lisää.

Tänään sunnuntaina ajelin eka Sporttikoirahalliin aksaamaan ja voi hitsi, Nita oli tosi hyvä . Kepit meni hyvin, hakee hyvin ja suorittaa ne vauhdilla. Mitä nyt kerran jäi räkyttämään. Kontaktit oli loistavat, neiti pysähty "koske" käskyllä tosi varmasti, jopa A:lla. Keinulle mentiin uudella asenteella ja kas, vauhdillahan Nita meni ja pysähty kumminkin hyvin kontktille. Jäi tosi hyvä mieli ennen ens viikon kisoja.

Hallilta jatkettiin matkaa Vantaalle. Mentiin lenkille Reetan ja Annen kanssa. Hiihtäjät on kyllä vallanneet joka hemmetin lenkkipolun, mutta kyllä mekin sinne mahduttiin ja neidit sai vähän myös irrotella. Reeta ei vaan tänään ollu ihan vireessä, kun on valeraskaana. Mutta kivaa oli kumminkin yhessä lenkkeillä. Kiitos Anne!

Mitäs muuta... Venytelty on myös ja peruutusharjotuksia tehty. Oon myös nostelly vastakkaisia jalkoja (etunen ja takanen samaan aikaan) jolloin joutuu vähän tasapainoilemaan, hyvin sujuu. Nita pitäis harjata taas kunnolla, mutta ei kauheesti innosta ku toi koira inhoo sitä. No mutta tänään kyllä sen tee.