Lähdettiin heti aamusta ajamaan Nuuksioon, mukana olivat minun ja Nitan lisäksi vanhempani. Ajomatka kesti n.30 min ja perille päästyämme ei tarvinnut pitkälle metsään mennä kun jo mustikoita alkoi löytyä. Mustikoita oli paljon, mutta suurin osa oli vielä aika pieniä. Nita sai juosta metsässä vapaana ja piti porukkaa kasassa. Välillä olimme hieman hajallaan metsässä, ei kylläkään kovin suurella alueella, mutta Nita piti meistä lukua, juoksi meidän kolmen luokse aika ajoin ettei kukaan ollut eksynyt. Välillä Nita tuli semmoisella vauhdilla luokseni että sain ottaa ämpärin äkkiä käteen ettei mustikat olisi olleet levällään maassa, ja tietenkin neiti antoi paljon pusuja kun oli hetken ollut poissa. Hyttysiä oli kiusaksemme jonkin verran, itselläni on vasen käsi turvoksissa kun moni hyttynen päätti pistää vierekkäin ja Nitalla näyttää olevan kuonossa useampi hyttysen pistos. Ainakaan vielä ei pistokset ole Nitaa haitanneet, mutta saa nähdä miten käy. Olimme metsässä vajaa kolme tuntia, mutta aika meni kyllä todella nopeasti ja Nitakin sai siinä samalla kivan aamulenkin.