Oltiin Nitan kanssa siskoni luona kylässä. Kyläily on Nitalle aina pieni tai suuri haaste riippuen siitä miten edellisillä kerroilla kerrostalon liukkaat rappuset on sujuneet. Viime kerralla kun käytiin niin Nita kohelsi alastullessaan ja kompuroi rappusissa, joten oli siis taas pitkästä aikaa suurempi haaste päästä rappuset ylös. Sain suostutella Nitaa tovin ennen kun suostui rappusia kapuamaan, alkuun meni sellaisella vauhdilla ettei ollut lähellä taas liukastuminen, mutta loppua kohti Nita meni rappuset ihan rauhassa. Onneksi Ruuti oli kotona niin Nitan palkka rappusten kiipeämisestä oli kuivatut kanapalat sekä Ruutin kanssa riekkuminen.

Kahviteltuamme menimme läheiselle urheilukentälle tokoilemaan kun eiliset ohjatut toko treenit jäivät väliin. Ollaan Nitan kanssa kyllä viime aikoina aika harvakseltaan treenattu, joten oli ihan mukava treenata taas. Päätin käydä alokasluokan läpi, tosin hiukan muunneltuna kun en estettä omista ja koska 2 min paikallaolo ei vielä oikeen luonnistu. Aloitin treenin 45 sek. paikalla ololla, tästä kuvanäyte ja sain huomata että kuvaaminen häiritsee Nitaa jonkin verran, mutta hyvä kun tuli huomattua. Seuraamiset meni hyvin tosin oikealle kääntyessä jätättää, vaikka aikaisemmin oikealle kääntymiset ovat olleet helpompia. Tuli todettua että käännöksiä pitää joka tapauksessa treenata vielä lisää. Täyskäännökset meni superhyvin, ei yhtään jätätä, jess!  Liikkeestä maahanmenot meni todella hyvin, yhdellä napakalla käskyllä ja ilman käsimerkkiä. Liikkeestä seis ei vieläkään onnistu ilman käsimerkkiä joten tätäkin treenataan lisää. Olen ihan tyytyväinen päivän treeniin, mutta on meillä vielä tekemistä ennen kun möllitokoon osallistumme, saatikka viralliseen tokoon. 

Ja lopuksi Nita ja Ruuti pääsi vielä leikkimään ja tietenkin piti ottaa neideistä poseeraus kukkaniityllä

 

 paikallaolo

seuraamista

Ruuti ja Nita poseeraa!