Aamulla oli lähtö hallille. Koukkasin siskon kautta jonka jälkeen ajettiin vanhemmillemme viemään siskon vanhempi koira "hoitoon", siksi aikaa kun mentiin nuorempien kanssa agitreeneihin. Hallilla oli valmiiksi rakennettu rata joka vaikutti ihan mukavalle joten päätettiin treenata sen avulla. Radalla oli 22 estettä.

Radalla oli yksi kohta jota jouduin vähän hinkkaamaan ennen kun siitä tuli hyvä, eli esteeltä 9:n 10:lle. Nita hyppäsi sen useamman kerran väärästä suunnasta vaikka kuinka yritin ottaa haltuun, sitten päätin jaakottaa, sain Nita hyvin kääntymään heti siivekkeen luota ja hyppäämään 10. Ei ollut kyllä sekään mikään paras vaihtoehto, mutta en parempaakaan siihen hätään keksinyt. 10:n jälkeen haki kepeille tosi hyvin ja olin ite ns. vaikeemmalla puolella. Nita kyllä pujotteli hyvin, mutta ei löydä rytmiä ihan samalla tavalla kun sillon kun ohjaan toiselta puolelta. Rata meni siis ihan mallikkaasti, tosin toinen kohta missä ekalla kerralla tuli virheitä oli putki joka oli A:n alla, Nita meni A:lle vaikka omasta mielestä kyllä ohjasin selkeesti putkelle ja huusin putki. Toisella yrityksellä tosin meni minne pitikin. Treenasin loppuun pelkkiä keppejä, ei ollut samaa intoa ja rytmiä kun viime kerralla, ja loppua kohtin haki tokaan väliin, ei hyvä. Toko estettä treenasin myös pari kertaa, meni ekalla käskyllä, hyvä. Ja ihan viimetteeks 2 min paikallamakuu Kiivin kanssa. Ja tällä kertaa etäisyyttä oli se vaadittu 20m. Nita oli ihan hiljaa, eikä vaikuttanut mitenkään stressaantuneelta. Kävin palkkaamassa 1 min jälkeen ja menin takaisin 20 m päähän. Päätin palkata puolessa välissä koska Nita oli ihan hiljaa ja koska oli eka kerta kun etäisyyttä oli näin paljon kun oli toinen koira vieressä.