Torstaina treffattiin Kirsin kanssa Baronan parkkiksella. Demi sai aloittaa. Aloitettiin vauhtinoudoilla ja päätin kokeilla palkkaamista narupallolla. Vauhtinoudon (puisella) suoritti hyvin, tosin hetken mietti ennen kuin kapulan nosti, ja palauttaessa päästi irti käskystä. Narupallo ei kumminkaan ollut mieleinen palkka. Päätin uusia, ihan vaan sen takai että pääsin sitten palkkaamaan sellaisella palkalla jonka Demi kokee palkaksi. Uusinta meni hyvin ja palkaksi nakkia joak kelpasi mainiosti. Päätin ekaa kertaa ever, koittaa vauhtinoutoa metallilla. Sanoin Kirsille etukäteen että tää on nyt oikeesti ihan vana kokeilu, jos ei nouda niin so what. Hetsasin metallilla, heitin ja lähetin Demin ja sehän nouti sen metallin ilmna mitään epäröintiä, JESS! Olin kyllä niin iloinen, toisaalta ehkä se nyt ei niin valtava juttu ole kun tuo tyttö muutenkin pitää metallia, ollaan tehty pitoja ja sivulle siirtymisiä metallin kanssa, mutta kumminkin tuntu hyvälle kun tuossa ei mitään ongelmaa ilmennyt. Sitten siirryttiin kahden ruudun leikkiin. Oltiin rakennettu 2 ruutua, niin että välimatka ruutujen välillä oli joku 20m. Kirsi vei palkan toiseen ja mä toiseen. Etenin muutamia metrejä ruutua kohti, sanoen Demille "edessä ruutu", haki katsella ja käskyllä "ruutuun" löysi ruudun. Palkan syötyään kutsuin ja tulikin hyvällä laukalla ja lähetin sitten siihen toiseen ruutuun. Nyt oli hiukan epävarma, mutta ruutu löytyi kyllä kumminkin smiley Sitten vielä muutama toisto ja nyt Demi jo tiesi jutun jujun ja ruudusta toiseen juokseminen oli helppoa. Sitten hyppyä. Kirsi vei palkan hypyn taakse ja Demi oli perusasennossa. Lähetin ja Demin meni hypyn ohi. Kirsi oli onneks ajantasalla ja ehti peittää palkan, joten Demi ei onneks saanut palkkaa. Uusi yritys ja nyt hyvin. Kutsuin myös hypyn kauttaa takasin ja muuatma toisto vielä. Hyvin hyppäs, korkeutta esteellä 40cm. Ekan setin vika juttu oli paikallamakuu Nooan kanssa. Nooan ja Demin väli ehkä 4-5m. Demi meni ekalla käskyllä maahan, palkkasin tästä ja siirryin metrin päähän, palkkasin kerran ja kehuin muistaakseni kerran. Minuutin kohdalla siirryin 3m kohdille, jossa olin reilu 30 sek. jonka jälkeen siirryin Demin viereen. Kirsi vapautti Nooan ja kehui komeasti, demi pysyi hienosti maassa, eikä häiriintynyt Nooan kehuista. Tästä iso palkka Demille. 

Nita aloitti oman vuoronsa kahden ruudun leikillä. nitakaan ei ole tätä aikaisemmin tehnyt. Kirsi vei narupallon toiseen ruutun, lähetin sinne. Niat meni ruutuun mutta pimeässä ei erottanut palloa, seisoi ruudussa vaan ja mä heitin sitten sinne ruutuun toisen narupallon. Hetki leikittiin ja sitten lähetin toiseen ruutuun, lähetys ehkä 7m. Ruutu oli tyhjä. Epävarmasti meni, jouduin antamaan toisen käskyn. Ruudussa meni kumminkin ekalla käskyllä maahan, kyynerät jäi kyllä ylös, joten annoin uuden käsky ja sitten palkka. Tässä hyvää oli se että noudatti mun maahankäskyä heti, vaikka jäikin eka vähän vajaaks. Sitten siirryttiin luoksetulon stoppeihin ja tänään keskityttiin seisomiseen. Nita tuli hyvällä laukalla, mutta pientä sellasta pomppimista siinä laukassa, pysähty hyvin käskyyn + palloon. Uudestaan, mutta nyt läpijuoksu, Nita jo ennakoi, laukka oli jo selvästi enemmän pomppimista. Otin vielä kolmannen toiston, edelleen läpijuoksu, nyt vedin narupallon esiin melko nopeesti ja neiti tuli toodella hyvällä laukalla loppuun. Sitten 1 x liikkeestä istuminen käskytettynä. Seuraaminen oli todella hyvää ja istuminen oli kuulemma napakka ja täsmällinen, jess yes Sitten lyhyt seuraamiskaavio käskytettynä. Hyvää seuraamista, pysähdykset ja käännökset (oik. + vas. + täyskäännös), hidas oli kuulemma tosi hyvä ja juoksu myös. Tohon hitaaseen oon erityisen tyytyväinen, koska se on ollu meille tosi vaikee. Nita alkaa helposti hitaassa ennakoimaan pysähdystä, eli pyrkii laskemaan takapäätä alas tai sit olllaan oltu vähän päväkävelymeinigillä tossa hitaassa, mutta nyt oli oikea asenne varsinkin mulla ja se välittyi hyvänä hitaana laugh Näytin vielä meidän sivuaskeleet. Oikeelle oli eka vähän levoton, välillä tekee sen levottomasti, mutta nita näytti myös sen siistimmän verion, joka oli kuulemma hyvä. Vasemmalle tein taas väärällä tekniikalla, eli käänsin yläkropan menosuuntaan, voi blaah! Uudestaan niin etten kääntänyt yläkroppaa, Nita teki hyvin. Loppuun ihan lyhyt paikallamakuu piilossa. Nita oli levollinen, suu kiinni koko ajan, ei stressannut, hyvä.

Demin toka setti aloitettiin seuraamisella. Tein yhden ehkä 20m suoran jossa 2 x pysäyhdys. Seuraaminen oli todella hyvää, mutta ne pysähdykset oli kaameita, hakeutu taas mun eteen sad Otin sitten ihan vaan pari askelta ja autoin pysähdyksessä, jolloin otti perusasennon hienosti. Demi siis edelleen olettaa että se palkka tulee oikealta tai edestä... täytyy saada neiti ymmärtämään että se palkka tulee nykyään vasemmalta. Seuraaminen on muuten edistynyt kivasti. Mulla oli ittellä vaan ihan hirvee vauhti tossa seuraamisessa ja pysähdykset tein taas ihan töksäyttäen, tyhmä minä! Eli pitä muistaa hidastaa ennen pysähdystä! Mulla oli Nitan kanssa sama ongelma aikoinaan, siitä päästiin Nitan kanssa eroon, jotene hkä mä muistan se kohta Deminkin kanssa. Sitten ohjatun suuntia. Laitoin Demin merkille seisomaan ja lähetin eka vasemmalle 3-4 krt ja samanmoiset oikeelle, osaa jo tän hyvin. Etäisyyttä pitää alkaa pidentämään. Loppuun vauhtiluoksetulo niin että mulla oli iltaruoka purkissa jalkojen takana. Demi näki kun laitoin purkin jalkojen taakse. Tuli lujaa, mutta siinä 10m kohdalla alko kaarrattamaan vähän mun vasemmalle puolelle, avasin jalat ja näytin kädellä, jotta tuli mun jalkojen välistä. Olis aivan varmasti kiertäny mun taakse jos en olsi auttanu. 


Nita komentaa Demiä leikkimään...



Kunhan ehdin niin kirjoitan tänne sellasen muistion kaikista liikkeistä ja kummankin koiran kohdalla missä mennään. Siitä sit näkee paremmin mitä pitää treenata ja millä mallilla liikkeet on.