Tänään oli Korrien viettiseminaari Porvoon D&C hallilla. Pia ehdotti tätä seminaaria syksyllä ja olinkin kuullut aikaisemminkin paljon kehuja kyseisestä seminaarista, joten kiva kun Pia lähti mukaan vaikka olikin jo aikaisemminkin osallistunut kyseiseen seminaariin, muuten olis varmaankin jäänyt mun osalta seminaari väliin. Oon nimittäin vähän huono menemään tällaisiin yksin. Päivä alkoi teoriaosuudella jonka jälkeen iltapäivällä sitten oli esimerkkikoirakoita joiden ongelmia J. Korri pääsi ratkomaan, tai kertomaan mitä hän muuttaisi jotta homma toimisi paremmin. Kaikkien koirien kohdalla ei tietenkään mitään tuloksia ehditty nähdä, mutta vinkkejä jatkoa ajatellen tuli. J. Korrin ulosanti on todella hyvä, hän osaa selittää teoriat selkokielellä ja esimerkkien avulla, jolloin teorian oppii ymmärtämään ja oppii miten niitä teorioita voi myös käytännössä toteuttaa. Luin syksyllä J.Korrin kirjan joten tuttuja asioita oli, mutta opin myös paljon uutta ja sain monta ahaa elämystä. Sain lisää työkaluja miten muuttaa treenejä jotta saan nostettua koiran viretilaa ja mitä kaikkia mahdollisuuksia on tehdä jotta vire pysyisi korkeana. Esimerkkikoirakoilla oli osittain samoja "ongelmia", joihin olen omien koirien kanssa törmännyt, joten oli tavallaan kiva huomata ettei yksin kamppaile tiettyjen juttujen kanssa, ja että olen osan ongelmista osannut korjata oikein. Tuli myös todettua että ihmisillä on kovin erilaisia tapoja treenata ja sellaisia, ei niin kovin suotuisia. Päivä oli joka tapauksessa todella antoisa ja tällaisiin aion jatkossakin osallistua  

Porvoosta menin vielä Monicalle kahvittelemaan ja vaihtamaan kuulumisia, sekä juttelemaan tämän päivän hel.ao:n vuosikokouksesta. Nita sai tänäkin vuonna diplomin. Nita palkittiin tänä vuonna Helsingin alaosaston toiseksi parhaana pitkäkarvaisena agility colliena  Viime vuonna Nita oli kyseisessä kisassa sijalla kolme, joten parannettiin sijoitusta yhdellä sijalla. Myös tokossa Nita pärjäsi alaosaston kisassa melko hyvin, tänä vuonna pisteet riittivät sijaan 6. (viime vuonna sijalla 5.) Eli ihan kivasti meni viime vuosi.