Tälle päivälle oli sovittu toko treenit Niitariin, paloaseman hiekkakentälle. Aamulla aikasiin Demi oksensi muutaman kerran ja massu oli löysällä, ripulilla mutta ei vesiripulia, onneksi! Annoin Demille inupect fortea ja päätin että Demiä en mukaan treeneihin ota. Meinasin jo treenit perua, mutta päätin kysästä Kirsiltä että voisinko ottaa Nitan mukaan kun sillä ei mitään oireita ollut ja Kirsin hyväksynnän kun sain niin aloin sitten Nitan treenejä suunnittelemaan. 

Tehtiin treenit kahdessa setissä ja Nooa, nuoremman oikeudella sai aloittaa. Nooan jälkeen olikin sitten Nitan vuoro. Nitalla oli kierrokset taas ihan katossa, tyyppi on vaan niin innoissaan kun pääsee tekemään. Mutta tämä valtava into purkautuu valitettavasti ääntelynä, haukkumisena. Liikkeiden ajan on yllensä hiljaa, mutta liikkeiden välissä ääntä riittää. Aloitettiin ruudulla, Kirsi vei pallon ruutuun jonka jälkeen lähetin Nitan. Nita lähti ihan mieletöntä vauhtia ruutuun, jess! Otettiin vähän lähempää tyhjään ruutuun lähetys, vauhtia oli taas paljon ja mun seis käsky tuli liian myöhään, jolloin Nita pysähty ruudun taakse. Todettiin Kirsin kanssa että Nita pysähty just silloin kun käskin, joten minkäs se koira mahtaa jos käsky tulee liian myöhään. Nita menee usein ruutuun niin lujaa että mulla on vaikeuksia antaa seis käsky ajoissa, eli oma ajoitus ei oo parhain. Sitten otettiin metallin pitoa. Tästä ei alkuun meinannut tulla mitään, koska Nita oli kovin kierroksilla ja mieli ei pysynyt kasassa. Sain tilanteen rauhoitettua ja muutama pito treeni jonka jälkeen annoin Nitalle metallin, peruutin muutaman askeleen ja pyysin sivulle. Oikein hyviä sivulletuloja metalli suussa  

Metallin pitoa

Sitten tein koko metallinouto liikeen, Nita lähti lujaa metallille ja palautti myös lujaa, hyvä. Eli metallinouto on ainakin tällä hetkellä hyvällä mallilla . Vikana liikkeenä oli ruudun loppuosa. Vein Nitan ruutuun, käskin maahan ja palasin lähetyskohtaan. Kirsi toimi liikkurina ja tehtiin ruutu niin että kävelin ruutua kohti ja sitten käännyin oikealle ja takaisin lähtöpisteeseen ja ennen kuin olin lähtöpisteessä kutsuin Nitan seuraamaan ja Nita tuli ekalla käskyllä ja tuli mun vasemmalle puolelle, JEE! Tää on ollu vaikea, Nita on usein tarvinnu kaks tai kolme seuraa käskyä ennen kuin on ruudusta lähtenyt ja sitten jos liike on tehty oikealle niin Nita on helposti tullut seuraamaan mun väärälle puolelle eli oikaelle joten tänpäivänen oli loisto suoritus.

Nita ruudussa odottamassa seuraa käskyä...

Sitten Nita autoon ja Nooa kehiin. Tokassa setissä Nita teki hyppynoutoa ja metallihyppynoutoa. Eka pelkällä puisella, tässä kävi niin että Nita hyppäs haki kapulan mutta meinasi kiertää hypyn, tuli kumminkin hypyn yli kun ehdin antaa uuden hyppykäskyn ja vielä jotain huidoin. Uudestaan ja nyt todella hyvin, tosi hyvä vauhti molempiin suuntiin, hyppäsi myös molempiin suuntiin ja sivulletulo oli tiivis. Sitten sama metallilla ja tää oli vielä parempi!

Hyppynouto

Metallihyppynouto

Lopuksi sitä kamalaa tunnaria, hyi, vaikeaa. aloitin piilottamalla yhden oman nurmelle, ihan vaan muistutukseksi että nenä auki, tää oli helppo ja toimi hyvin. No munhan oli sitten pakko koittaa uudestaan niin että tehtiin ympyrä,  jossa vieraita ja oma. nita meni ja koski kahteen ennen kuin löysi oman. Otettiin uudestaan ja taas sama, nenänkäyttö oli unohtunut. Nita vaan menee ja ottaa suuhun jonkun ja sitten huomaa ettei ollutkaan oma ja usein toka tai kolmas kerta löytyy oma. Nita siis löytää sen oman, mutta maistelee muita ennen sitä. Tunnarin kanssa siis PALJON töitä vielä edessä. 

Niittarista lähdettiin Haukilahden rantaan leikittämään Nooa ja Nitaa. Ja tyypithän leikki . Nita juoksutti Nooaa niin onnellisena pitkin maita ja mantuja. Nitahan ei niin paljon paini kun mitä Demi joten leikki oli melekin kokonaan pelkkää jahtaamista ja sitähän Nita rakastaa! Ja yleensä kun ollaan kokoonpanolla Demi, Nita ja Nooa, niin Nita räkyttää kun D ja N leikkii, mutta tänään Nita oli ihan hiljaa ja vaan leikki ja leikki. Kiitos Kirsi treeni/lenkkiseurasta!