Tänään oli viimeinen kerta AST:n järjestämää jatkokurssia. Tehtiin kaksi rataa, joista ainakin toinen oli muunnelma 1. luokan radasta. Treenattiin vielä loppuun kahta uutta ohjaustyyliä. Tässä joka tapauksessa ratapiirrustukset:

Rata 1: este - puomi - putki - keinu - putki - este - A-este - rengas - kepit - este - putki - rengas - este.

Rata oli mukavan oloinen, vaikein este oli rengas, jonka Nita meni useamman kertaa ohi, meni kyllä kehikkoon muttei hypännyt renkaan läpi. Toinen vaikea kohta oli putki joka oli A-esteen alla. Emme ole koskaan aikaisemmin treenanneet putkea joka menee toisen esteen alta ja putki oli myös S-muodossa. Nita meni todella monta kertaa ohi. Kokeilin ohjausta kummaltakin puolelta, mutta sillä ei ollut suurta vaikutusta, erona oli se että kun ohjasin oikealta puolelta niin Nita meni A-esteelle ja kun ohjasin vasemmalta puolelta niin meni putkensuusta ohi. Sain kumminkin pitkän puurtamisen jälkeen tämän onnistumaan. Rata sujui muuten hyvin, muita ongelmakohtia ei ollut. Tämänpäivän iloisia yllätyksiä oli se että Nita irtosi taas hyvin ja keppeihin on tullut suurta edistystä, Nita on löytänyt ihan uuden tahdin keppeihin, JEE!

Rata 2: este - este - persjättö - putki - puomi - este - kepit - este - A-este - este - puomi. Tässä ensimmäinen virhe tuli itselleni kun ohjasin Nitan kolmos esteelle, valssasin vaikka piti tehdä persjättö, Nita kyllä meni esteen oikein ja putken myös mutta aloitettiin alusta kun itse tein värin. Uusi yritys ja nyt meni ohjaukset nappiin, sujui todella hyvin kunnes oli A-esteen vuoro. Nita ei millään meinannut mennä A-esteelle, juoksi monta kertaa ohi. Tämä oli kummallista koska oli 1. radalla mennyt A-esteen ilman ongelmia, tosin kielsin Nitaa kerran ykkösradalla kun meni A-esteen putken sijaan, en sii keksi muuta syytä A-esteen ongelmiin. Nitahan siis on todella herkkä kieltoihi ja minun pitäisi muistaa etten treeneissä käytä "ei" sanaa... no mutta saatiin Nita menemään A-este jonka jälkeen suuret kehut ja sitten jatkettiin rata loppuun. Saatiin sekä ykkös että kakkosradalla paljon kehuja puomin kontakteista

Tässä olikin sitten tämän päivän treenianti, todella harmi että kurssi loppui, ollaan opittu todella paljon uutta ja saatu hirmuisesti uutta treeni intoa . Suuret kiitokset AST:lle!!