Demillä alkoi tänään juoksut  Typystä tuli iso tyttö! Aamulla kun huomasin kaksi veritippaa lattialla mietin että kumpi? Paperilla pyyhin molemmat mutta verta ei kummastakaan tullut, joten töihin mennessä ei ollut tietoa kumpi juoksee, vahva epäillys toki oli että Demihän se varmaankin. Töistä kun tulin verta ei ollut lattialla, mutta paperilla taas koitin ja nyt Demiltä tuli verta, joten pienestä on tulltu aikuinen nainen, hah  Agility treenit on nyt 4viikon tauolla. Meidän penturyhmään kun ei saa mennä juoksuisen nartun kanssa kun nuoret miehet sekoaa  Noh, saa nähdä mitä teen seuraavan neljän viikon aikana, tarttis kyllä mennä sitten ainakin katsomaan jos ei muuta. 

Eilen ja toissapäivänä kumminkin olimme agilitytreeneissä Purinalla. Demillä oli treenit maanantaina. Meidän maxi ryhmässä oli paikalla vain Demi ja uros Kaarlo, joten aika private treenit saatiin  Aloitettiin pakkovalssi treenillä, yhden hypyn kanssa. Eli hyppy takaakiertona ja ohjaus oli pakkovalssi. Tää sujui mallikkaasti, kunhan muisti että ohjaavaa kättä vaihdettaessa on otettava kunnolla haltuun, koska pennut ei niin vielä osaa näitä ohjaavan käden vaihtoja ellei tee sitä selkeästi. Kun pakkovalssit oli tehty kumpaankin suuntaan yhdistettiin hyppy putkeen, eli eka taas pakkovalssi ja sitten putkeenlähetys. Demi tekee teknisesti todella hyvää jälkeä, mutta vauhtia kaivattaisiin lisää. Sitten oli vuorossa kepit, eka yhden ja sitten kahden hypyn takaa. Kun otettiin yhden hypyn takaa niin hyppy oli sijoitettu niin keppejä nähden, että tuli joko avo tai sulkukeppikulma. Kummatkin lähetyskulmat toimi hyvin ja Demi meni kepit kivasti. Kahden hypyn takaa (hypyt kaarteessa) ja kepeille edelleen hyvin. Sitten aloitettiin ottamaan verkkoja pois. Ihan hirmu pelottavaa! Mä oon kuvitellu että verkkojen kanssa treenataan kuukausia ennen kuin niitä aletaan ottamaan pois, joten tuntu tooosi pelottavalle. Mutta tälle on tietty ihan hyväs elitys, jos kaikkia verkkoja pitää liian kauan, on niistä todella vaikeeta päästä eroon. No aloitettiin tietty niin että otettiin keskimmäinen verkko pois, eli yks väli oli ilman. Demi kun tuli aukon kohdalle niin tuli ulos kepeiltä. Uusi yritys ja sama juttu, mutta nyt Demi hakeutu sisälle uudestaan (itsenäisesti) keppien toisesta päästä ja pujotteli loppuun vaikka edelleen oli aukko josta verkko otettiin pois. Vähänkö oli pätevä pikku likka  Uudestaan ja nyt otettiin myös kokeilun vuoksi toisestakin kohtaa verkko pois, ekan kohdan selvitti mutta ei toista. Uudestaan eikä vieläkään, joten laitettiin toisen aukon kohdalle verkko takasin ja jatkettiin yhdellä aukolla. Meinas tulla taas ulos mutta kun huitasin kädellä merkin jatkaa niin jatkoi! Loppuun vielä kaks kertaa niin että kaikki verkot paikoillaan. Vauhtia tuli taas lisää, kun vauhti ehti vähän jo hidastua kun oli aukkoja matkassa. Oli kyllä kiva huomata että osas pujotella vaikka otettiin yks verkko pois. Lopuks otettiin vielä pussia, tällä kertaa sitä missä on painavampi kangas. Pari kertaa Kaisa vähän nosti kangasta, mutta sen jälkeen Demi puski itse itsensä läpi, hienosti.

Kotona ollaan jatkettu kontakti treeniä rappusissa ja D on jo tajunnu mitä siltä odotetaan. Eli käskyllä "koske", tulee rappuset alas, jättää takapään vikalle portaalle ja etutassut maahan. Kunhan saan tätä vielä vahvistettua niin alan vähän liikkumaan jotta tottuu mun liikkeeseen.

Nitalla oli treenit tiistaina. Samaan aikaan meidän treenien kanssa oli kalustetoimikunnan kokous, johon olin ilmottautunut. Ajattelin että kokous kestää ehkä 1/2h, mutta siihen meni 1h15min, eli Nitan treeneistä oli jäljellä 15min kun lopetettiin. Huikkasin yhelle meidän ryhmäläiselle että sanoo kouluttajalle että ollaan vielä tulossa, mutta kävin ensin pikasesti lämmittelemässä Nitan. Ehittiin treeneihin loppujne lopuks 5minuutiks, eli vähän turhalta se tuntu. No kouluttaja oli kiltti ja otti meidät 5min teho treeniin. Tehtiin välistävetoja, kolmella hypyllä ja kahdella putkella. eli meillä oli tekniikka treenit tänään. Näytin eka miten oon välistävedot tehny ja totesin että ei oo paras tyyli vaikka ne mulle niin on opetettu. Tiesin kyllä toisenkin tavan, mutta sitä en oo kauheesti käyttäny koska sillä tavalla on tullu helpommin virheitä. No tää toinen tapa on paljon nopeempi ja sujuvampi mutta jos fuskaa niin koira ei pysty lukemaan ohjausta kunnolla ku on seläntakana. Mutta kun tekee kunnolla niin on paljon tehokkaampi tapa. Eli työnnettiin toisella kädellä hypyn yli (pieni kädenliike että hyppää, mutta ei kauas..) ja vastasella otettiin haltuun hypyn jälkeen. Tässä vastasen käytössä oli se juttu missä tuli virheitä, jos en tarpeeksi kääntänyt yläkroppaa koiraa kohti ja syy siihen on tietty se että koira ei nää sitä vastasta jos ei samalla käännä yläkroppaa taaksepäin koiraa kohti. Saatiin toimimaan hyvin kunhan muistin yläkropan ja vahvan haltuunoton, mutta hienoja pieniä kaarteita tuli, eli koira ei päässy kaarrattamaan turhaa. Tän jälkeen kouluttaja lähti ja mä jäin vielä vähäks aikaa hallille yksin jatkamaan. Otin vielä slalomia sekä puomin kontakteja ja putken kautta avokeppikulmaa.