Tänään tokoilemassa Niittykummun hiekkakentällä. Alkuun seuraamiskaavio, pitkällä suoralla oli alkuun odottavan oloinen kuvitteli että tulossa käännöksiä tai pysähdyksiä, kun ei tullut niin skarppas kivasti . Käännökset ihan hyviä, välillä jonkin verran väljyyttä ja pysähdyksessä jäi vähän taakse ja väljää taas. Kuulemma nojaan vasemmalle pysähtyessä eli Nita tavallaan väistää mua ja sen takia väljä.

Seuraavaks ruutua. En oo viime kerran jälkeen ottanu ku vaan kerran ruutua ja eihän se oikeen onnistunu. Alotettiin niin että lähetettiin kisaetäisyydeltä, lähti epävarmasti ja bongas jonkun lehden matkalla, uus käsky joka ei tuottanu tulosta. Otin uudestaan luokse ja yritin vielä, lähti muutaman metrin eteen, mutta epävarmuus iski jälleen eikä ruutua löytänyt. Mentiin vielä lähemmäs ja Kirsi vei pallon ruutuun niin että Nita näki ja nyt lähti hyvin. Uudestaan samalla tavalla ja meni hyvin. Vaihdettiin ruudun toiseen reunaan josta uus lähetys niin että palkka valmiina mutta Nita ei nähnyt kun se vietiin, bongas taas jonkun lehden ja sit kaikkee muuta, ruutu ei löytynyt ei... No mentiin lähemmäs ja Kirsi vei taas pallon niin että näki, nyt meni ruutuun. Eli ruutu on edelleen hukassa, joten nyt on pakko ottaa ruudulle tehotreenit!

Hyppyä avoimen tyyliin. Lähetys perusasennosta, hyppäs hyvin ekalla käskyllä, "istu" käskyn annoin kaks kertaa sit istu. Otettiin sama juttu uudestaan, taas tupla käsky istumiselle. Otettiin myös hyppy takasinpäin, eli vein Nitan istumaan ja tulin itse esteen toiselle puolelle, "hyppää" käskyllä hyppäs ja käsimerkillä tuli sivulle. Otettiin kerta vielä koko juttu yhteen putkeen, hyppäs ekalla, istu, mutta oli niin esteen sivussa että takasintulolla tulikin esteen ohi. Otettiin uusiks, eli vein Nitan takasin samaan kohtaan yhtä vinoon ja sit käsimerkillä ja käskyllä uus yritys, tuli edelleen ohi. Vielä uudestaan ja nyt Kirsi vähän blokkas ettei päässy kiertämään ja tuli siis yli, Hyvä hyvä.

Noutoa myös. Alkuun näytin kuinka pitkälle ollaan edetty, Tarvitsi tuplakäskyn ennen kuin lähti noutamaan, otti kapulan heti suuhun, jäi vähän miettimään ja lähti tulemaan ravilla luokse, jäi noin metrin päähän, luovutti käskystä. Ihan perus suoritus, eli sillä tasolla kun nyt ollaan. Päätettiin hinkata palautusta, eli Kirsi vei Nitan 5 m päähän mun luota, laitto kapulan Nitan eteen ja annoin sit "nouda" käskyn, toi ravilla, mutta nyt piti ohjata suoraan sivulle eprusasentoon, no mä aloin taas säätämään ja Nita tuli mun eteen ja istu ja siitä sit annoin uuden käskyn ja käsimerkillä autoin sivulle. Otettiin  uusiks ja alko sujumaan paremmin, eli tuli sivulle käsimerkki avustuksella, ja piti kapulaa vaikken sitä heti pyytänytkään, jeeejeee . Koton treenaan nyt palautuksia, lisää vauhtia pitäis saada, eli rupeen välillä juokseen pois kun on ottanu kapulan suuhun, niin ehkäpä neidillä tulee kiire tulla mun luokse. Mutta aivan mahtavaa että noudossa ollaan edistytty jonkin verran, kapula ei siis enää oo Nitan mielest mikään ällöttävä.

Liikkeestä istuminen oli tän päivän uus juttu. En oo koskaan ottanu ja se olikin vaikeempi kun mitä olin kuvitellu. Luulis et jos koira osaa istu ja seurata ja kun liikkeestä maahan ja seis on ollu helppoja niin kuvittelin et istuminen menee yhtä helpolla, mutta ei niin ei. Nita meni maahan joku miljoona kertaa, mutta sain kyllä onnistumaankin useamman kerran, mahtavaa .

Loppuun vielä tunnaria, otin kaks kertaa. Nita näki kun piilotin tunnarikapulan, mutta peitin tietty sen hyvin nurmella ja lehdillä. Lähti hyvin ja käytti nenää tosi hyvin, löysi nopeesti. Sit uudestaan toiseen kohtaan. Meni eka takasin ekalle paikalle, mutta siirty pikkuhiljaa oikeeseen kohtaan. Käytti nenää älyttömän hyvin, tunnarin löytö kesti jonkin aikaa, mutta teki töitä tosi hyvin ja löytyhän se lopulta . Oon niin tyytyväinen koska Nita on kovin huono käyttämään nenää, yrittää aina pärjätä pelkillä silmillä ja nenänkäyttö unohtuu, mutta tänään siis ei käyny niin.

Tosi kivat fiilikset jäi päivän treenistä, nyt kotona aktiivisesti treenataan ennen seuraavaa ohjattua. Suuret kiitokset taas Kirsille!

Niin ja pitäis kirjottaa joku tilannekatsaus niin että muistan paremmin mitä liikkeitä pitää treenata ja muutenkin että missä mennään. Kunhan kerkeen niin kirjotan sellasen, täytyis tehä siitä tapa.